Halloween kakku

21.10.2022

Tämä halloween kakku kätkee sisäänsä vegaanisen oreokakkupohjan. HUOM! Tämä kakku ei muuten ole vegaaninen, mutta erittäin hyvä munaton kakku. Mehevien pohjien välissä on puolukkamousse ja kinuskiraidat. Kuorrutteessa tuorejuustoa, suklaata ja mustaa Van Houtten kaakaojauhetta.

Koristeena vohvelipaperista tehtyjä crinoline tulle viuhkoja, sokerimassasta tehty kukka, tuoreita ruusuja, deco melts haamuja silmineen ja halloween koristeraetta. Vain mielikuvitus rajana koristelun suhteen.

Olen tehnyt reels videon kakun kuorrutuksesta ja koristelusta IG sivuilleni.

OHJE 

3 x 20cm kakkuvuoka (Paistoin kakkupohjan kolmessa vuoassa. Yhdestä tuli sen verran paksu että halkaisin sen vielä 2 osaan, jolloin sain kakkuun 4 pohjaa ja 3 mousseväliä.) En tiedä onnistuuko pohjan paisto yhdessä vuossa. Ja kauanko pohjaa pitää silloin paistaa. Voi olla että suurinosa keksimurusta vajoaa pohjalle jos paistaa yhdessä vuossa koko taikinan. Minulla mahtui hyvin 3 x 20 cm vuuat normaalin kokoiseen uuniin niin että käänsin uuniritilän ns. väärinpäin.

POHJA (vegaaninen)
• 5 dl vehnäjauhoja
• 3 1/4 dl sokeria
• 1 1/2 tl ruokasoodaa
• 2 dl kauramaitoa
• 2 dl kahvia (voit laittaa tämänkin osan kauramaitoa jos kahvia et halua käyttää)
• 1 rkl etikkaa
• 1 tl vaniljauute/ vaniljasokeria
• 1 tl suolaa
• 1 1/4 dl rypsiöljyä
• 12 kpl Oreo original täytekeksejä

- Mittaa ensin isoon kulhoon kauramaito ja etikka. Sekoita yhteen ja jätä sivuun tekeytymään. Tämä yhdistelmä luo vegaanisen kirnupiimän.

- Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen. Laita leivinpaperi kakkuvuokiin. (Pingota leivinpaperi irtopohjavuoan pohjalle ja öljyä hieman reunoja jolloin saat reunalle leivinpaperisuikaleet.)

- Sekoita vehnäjauhot, sokeri, sooda ja suola yhteen. Murskaa Oreo keksit valmiiksi. 

- Lisää kauramaito-etikka seokseen rypsiöljy, kahvi ja vaniljauute. Sekoita jauhoseos erissä taikinaan. Vältä vatkaamista. Lisää lopuksi keksimuru.

- Kaada taikina kakkuvuokiin. Jos haluat 4 pohjaa laita yhteen hieman enemmän.

-Paista uunin alatasolla 25 minuuttia. Tarkista kypsyys tikulla.

- Anna vetäytyä hetki vuoassa ja kumoa sitten ritilälle jäähtymään.

KINUSKI
• 2 dl kuohukermaa
• 1 1/2 dl fariinisokeria
• 1/2 tl suolaa

- Valmista kinuskikastike. Laita kerma ja fariinisokeri kasariin. Kuumenna seos. Kunnes seos alkaa kiehua, anna kiehua 8 minuuttia. Ota pois liedeltä ja sekoita joukkoon suola. Kiehumisen aikana seosta ei kannata sekoittaa ettei kinuski kristallisoidu. Voit tarkistaa oikean koostumuksen tiputtamalla kinuskia lasiin jossa kylmää vettä. Jos kinuski jähmettyy nokareeksi se on valmista.

PUOLUKKAMOUSSE
• 250g puolukka pakaste
• 1/4 dl vettä
• 1/2 dl hillo-marmeladisokeria
• TAI noin 130g puolukkahilloa

- Valmista ensin puolukkamarmeladi. Laita jäiset puolukat ja vesi kattilaan. Lämmitä seosta kunnes puolukat ovat pehmentyneet. Paseeraan puolukat siivilän läpi toiseen astiaan ja siirrä takaisin kattilaan. Lisää sekaan myös hillo-marmeladisokeri ja kiehauta noin 5 minuuttia. Jäähdytä hillo ennen moussen tekoa.

• 3 dl vispikerma
• 200g maitorahka
• 100g kreikkalainen jugurtti
• 3/4 dl sokeria
• 1/2 dl vettä
• 6 liivatelehteä

- Laita liivatelehdet kylmään veteen likoamaan. Vaahdota vispikerma vaahdoksi. 

- Vatkaa toisessa kulhossa maitorahka, jugurtti, puolukkahillo ja sokeri sekaisin. Kuumenna vesi, purista liivatelehdistä ylimääräinen vesi pois ja sekoita kuuman veden sekaan. Kaada liivateseos ohuena nauhana kokoajan vatkaten seokseen. Sekoita lopuksi kermavaahto sekaan.

KOKOAMINEN

- Laita kakkupohja tarjoiluastialle. Aseta vahva reunakalvo pohjan ympärille ja kiinnitä teipillä reuna kiinni. 

- Kaada 1/3 tai 1/2 osa moussea pohjan päälle. (riippuen oletko tehnyt 3 vai 4 pohjaa)

- Lusikoi kinuskikastiketta moussen päälle. Parhaiten saat kinuskiraidat laittamalla kinuskin pursotinpussiin ja pursottamalla spiraalin moussen päälle.

- Jatka kakun kokoamista laittamalla pohja taas päälle ja jatkamalla kuin edellä.

- Laita kakun päälle elmukelmu/ pakastepussi ja tekeytymään jääkaappiin seuraavaan päivään.

KUORRUTE
• 200g voita
• 2 dl tomusokeria
• 1/2 dl Van Houten musta kaakaojauhe
• 200g maustamaton tuorejuusto esim. Philadelphia
• 100g tumma suklaa
• mustaa elintarvikeväriä

- Ota voi ja tuorejuusto hyvissä ajoin huoneenlämpöön! Sulata suklaa ja jätä jäähtymään. Vatkaa huoneenlämpöinen voi vaaleaksi vaahdoksi, vatkaa joukkoon tomusokeri ja kaakaojauhe. Vatkaa sekaan vuorotellen sulaa suklaata ja tuorejuustoa.  Lisää mustaa elintarvikeväriä.

- Poista kakusta reunakalvo. Kuorruta kakku ohuelti ja laita jääkaappiin jähmettymään. Nyt voit lisätä loppukuorrutteeseen lisää mustaa elintarvikeväriä jos tarvitsee. Kuorruta kakku uudestaan ja tasoita pinta raapalla. (Minulla käytössä iso koripunostylla, sillä saa pursottamalla erittäin näppärästi tasaisen kerroksen kakun pintaan pursottamalla. Pursotuksen jälkeen tasoitus raapalla ja palettiveitsellä.)

-Nyt voit aloittaa koristelun. :) Ensin kannattaa koristerae kiinnittää kakun pintaan että kiinnittyy.

KORISTELU
• 1 x A4 vohvelipaperiarkki + 1 dl vettä (Crinoline tulle)

- Silppua vohvelipaperiarkki tehosekoittimeen ja kaada vesi sekaan. Sekoita kunnes seos on liisterimäistä ja sileää seosta. Kuumenna paistinpannu ja kaada kuumalle pannulle 1 rkl seosta. Aloita heti levittämään lastalla seosta leveämmälle alueelle kohti ulkoreunoja. Tee mahdollisimman ohut "lätty". Kunnes seos ei enää paistu ja nousee paistinpannun pohjasta ylöspäin, nosta pois lautaselle jäähtymään. Toista kunnes olet paistanut koko massan. (Voit säilyttää näitä koriste vohvelipapereita pakastepussissa, kunnes laitat ne kakkuun koristeeksi.)

• 50 g valkoisia candy melts nappeja + syötäviä koristesilmiä Fun Cakes (Haamut)

- Sulata deco melts napit ja laita pursotinpussiin. Pursota haamun yläaihio kakun päälle ja tee valumat reunaan. Aseta silmät päälle.

• 100 g  valkoista sokerimassaa + mustaa elintarvike väriä + CMC-jauhe.  (valko-harmaa-musta sokerimassakukka)

- Sekoita koko sokerimassaan noin 1/2 tl CMC-jauhetta. (Tämä ei ole pakollinen, mutta helpottaa hieman massan käsittelyä ja kuivattaa massan nopeammin.) Jaa sokerimassa 3 osaan. Lisää yhteen osaan pieni tippa mustaa elintarvikeväriä ja toiseen enemmän. Tarkoituksena tehdä harmaa ja musta sokerimassa. Tämän kakun kukassa siis valkoiset ulkolehdet, välissä harmaata ja sisässä mustat. Voit tehdä koko kukasta vaikka mustan. Jolloin voit värjätä koko massan mustaksi tai ostaa valmiiksi mustaa sokerimassaa.

- Kaulitse valkoinen sokerimassa silikonialustalla tomusokeria tai maizenaa apuna käyttäen. Paina pyöreällä, läpimitaltaan noin 5 cm muotilla 3 kpl aihioita sokerimassasta. Muotoile aihion reunat litteäksi muotoilutyövälineellä. Aseta ja "liimaa" palat limittäin yhteen tipalla vettä. Hyvä muotti kukan aihioille on silikoninen leivosmuotti. Jatka harmaalla sokerimassalla. Kaulitse ja paina pienemmällä muotilla 4 aihiota. Muotoile reunat, liimaa ja kiinnitä limittäin. Tee viimeiseksi mustasta sokerimassasta 8 kpl pieniä aihioita ja lopusta massasta keskustalle pallo. "liimaa" pienimmät palat pallon ympärille terälehdiksi ja jatka kukan kokoamista. Aseta kuivumaan muottiin. Kun terälehti aihiot on kuivunut, nosta kerrokset sisäkkäin varovasti.

• Koristerae Happy sprinkles (kakun alareunan koriste)
• Ruusuja (Ruusun varret kuorrutin deco meltseillä, voit suojata varret myös esim. foliolla ennen kakkuun laittoa.)
• Syötävä kimallejauhe. (Kakun päällä, sekä kukissa)